Ajankohtaista

Miro Purosto valkopaitoihin

Julkaistu Sunnuntai, 14 lokakuuta 2012 11:28

Hyvinkääläisen jalkapallokoulun kasvatti, 91-ikäluokkaa oleva Miro Purosto on allekirjoittanut FC Hämeenlinnan kanssa kautta 2013 koskevan pelaajasopimuksen.

HyPS:n maineikkaassa Euroliigassa uransa 6-vuotiaana aloittanut Miro Purosto debytoi kasvattiseuransa edustusjoukkueessa kaudella 2009, jolloin HyPS:n kohtalona oli valahtaa nykyiselle sarjatasolleen kolmoseen. Kolmen edellisen kauden aikana Purosto on kuulunut joukkueensa ehdottomiin avainpelaajiin. Kakkoseen nousun jäädessä tällä kaudella haaveeksi, oli Puroston aika hakea uralleen uutta nostetta sarjaporrasta ylempää.

Kuva: HyPS.fi

- Ihan tyytyväinen olen kyllä, maisemanvaihdos tekee tässä vaiheessa varmasti ihan hyvää. Mukavaa päästä tappelemaan pelipaikasta, Hyvinkäällä se on tullut viime kausina kuin itsestään, Purosto kertaa sopimukseen johtaneita syitä.

- Säännöllinen peliaika on tavoitteena. Jos kaikki menee Hämeenlinnassa hyvin, niin ylempänäkin olisi jatkossa mielenkiintoista kokeilla rahkeiden riittävyyttä. Uskoisin vahvuuksieni löytyvän nopeudesta ja hyvästä vasurista, niillä eväillä lähden joukkuetta auttamaan, 183-senttinen laitapelaaja pohdiskelee.

"Vaatimaton, nöyrä"

Puroston siirtoa oli avittamassa miestä kaksi edellistä kautta Hyvinkäällä luotsannut Jussi Pellikka, joka liittyy ensi kaudeksi FC Hämeenlinnan valmennusportaaseen. Pellikka onkin oikea mies antamaan arvionsa tuoreimmasta sopimuspelaajasta.

- Miro on nuori ja lupaava pelaaja, jolla on erittäin hyvä vasuri. Valmentajalle kyseessä on todella ihanteellinen pelaajatyyppi, sillä hän on vaatimaton ja nöyrä. Miro oli ehdottomasti pelaaja, jonka halusin Hyvinkäältä tuoda tullessani Hämeenlinnaan. Hyvän vaurin ansiosta kaikki roolit vasemmalla sivustalla onnistuvat, mutta ensisijaisesti olemme kaavailleet Purostosta vasenta puolustajaa. Hänellä on hyvä pallotatsi, joten avauspelaaminen onnistuu taatusti sarjaporrasta ylempänäkin, Jupe luettelee.

  • Hämeen Mökkimestarit