Ajankohtaista

Latvanen palaa Valkoisiin

Julkaistu Perjantai, 30 marraskuuta 2012 18:09

Sunnuntaina 31 vuotta täyttävä hyökkääjä Aleksi Latvanen palaa FC Hämeenlinnan riveihin vuoden tauon jälkeen.

Kahden vuoden sopimuksen Valkoisiin allekirjoittanut Aleksi Latvanen sai järjestettyä pelaamisen oheen myös työasiansa mukavalle tolalle. Valkoisen peliasun lisäksi Latvanen pukeutuu jatkossa kodinrakentamisen ja laatutuotteiden kauppapaikan Netraudan oranssiin univormuun.

- Fiilikset ovat hyvät. Netraudan toimitusjohtajalle Joni Meltorannalle todella iso kiitos mahdollisuudesta. Tässä vaiheessa uraa on todella iso asia, että pääsen kiinni työelämään, Latvanen kiittelee FC Hämeenlinnankin paidassa aikanaan liigaa pelannutta tulevaa työnantajaansa.

- Lisäksi olen pelannut molempien valmentajien kanssa ja ollut muutenkin paljon tekemisissä. Mårtenin kanssa vedin viime kaudella Akatemiaa, joten tuttuakin tutumpi valmennus oli ehdottomasti yksi positiivisesti vaikuttanut seikka, Allu kertailee sopimukseen johtaneita syitä.

Toissa kaudella valkopaitaa kantanut Latvasen kausi 2010 meni vaikeasta polvivammasta kuntoutuessa. Peliaika FC Hämeenlinnan paidassa jäi tuolloin vähiin, joten viime kaudeksi Latvanen suuntasi suuremman vastuun perässä naapuriseura Härmään.

- Polvi leikattiin tosiaan pari vuotta sitten. Joku sanoi, että voi mennä parikin vuotta, ennenkuin jalka tulee entiselleen. Silloin en uskonut asiaan, mutta nyt uskon. Edelliskausi oli tästä syystä todella hankala ja viime kauden alkukin oli aika nihkeää. Pelien kautta pääsin kuitenkin kuntoon ja tatsi alkoi loppukautta kohden löytyä. Tämä taisi olla omalla kohdallani se pakollinen iso vamma, toivottavasti takapakkeja ei enää tule, aikaisemmin mm. Pallo-Iiroja ja SoVoa edustanut hyökkääjä kertaa.

- Viime kausi osoitti, että sarjassa on todella isoja eroja. Häntäpään jengit olivat todella heikkoja, kun taas kärkijengejä vastaan ei ollut sitten mitään saumaa pisteille. Olimme lopulta varmaankin siellä missä kuuluikin, kauden aikana kolmesti osunut Latvanen jatkaa.

Kausi 2013 vierähtää Latvasen osalta taas kakkosessa, mutta paidan väri vaihtuu. Tavoitteet menevät käsi kädessä joukkueen vastaavien kanssa.

- Tottakai tulosta pitäisi tulla, jos kehiin pääsee. Olen varma, että tulemme hallitsemaan pelejä, ei siellä meihin verrattuna mitään ylivoimaisia nippuja ole kuitenkaan. Me saamme jalkeille todella hyvän joukkueen kakkosen tasolle. Tällä hetkellä Jazz on omissa papereissani suosikki, mutta kärjen vauhtiin tähtäämme mekin, Latvanen uskoo.

Aleksi Latvanen ei ole kentillä keräämässä ystäviä, eikä hän pelityylinsä ansiosta niitä siellä kyllä saakaan. Omat rakastavat ja vastustajat vihaavat tätä omalaatuista taistelijaa.

- Eiköhän tuo pelityylini tule aika luonnostaan, en minä aina tahallaan niitä juttuja kentällä tee. Kun yrittää antaa kaikkensa joukkueen eteen, voi välillä läikkyä ylikin. Viime kaudella tuli ainoastaan kolme keltaista, toivottavasti sama meno jatkuu ensi kaudellakin, Kaurialan väriläiskä pohtii.

  • Hämeen Mökkimestarit