Ajankohtaista

Tappioputkelle piste Oulussa

Julkaistu Sunnuntai, 19 kesäkuuta 2011 15:09

Hankalia aikoja parin viime viikon aikana miesten Ykkösessä kokenut FC Hämeenlinna saalisti arvokkaan pisteen OPS:n vieraana Oulussa sunnuntai-iltana. Maalittomaan tasapeliin päättyneessä ottelussa oli paljon positiivista.

Ennen illan ottelua tasapisteissä sarjan keskikastissa majailleet joukkueet hyvästelivät Castrénin kentän sateisissa olosuhteissa. Varsin kaksijakoisen ottelun jälkeen molemmat joukkueet saivat orastaneen tappioputkensa poikki 0-0 tuloksella. Edellisessä kolmessa ottelussa FC Hämeenlinnan verkosta oli kaivettu peräti kymmenen palloa, joten nollan pitäminen omassa päässä voidaan lukea erittäin positiiviseksi asiaksi. FC Hämeenlinnan päävalmentaja Jussi Lempinen pohti ottelun kulkua ennen pitkän kotimatkan alkamista:

- Vaikea startti matsiin meiltä, taas kerran. Vastustajalla oli totuuden nimissä avausjaksolla pelin hallinta ja muutamia paikkoja, mutta onneksemme omissa ei kolissut. OPS:n keskikentän timantti tuotti laidoillemme vaikeuksia puolustussuuntaan. Toiselle puoliskolle muutimme itsekin 4-4-2- ryhmitykseen ja saimmekin laidat paremmin kuriin ja sitä kautta otetta pelistä. Jälkimmäisellä puoliskolla molemmilla oli paikat ratkaista matsi, mutta ollaan tyytyväisiä tähänkin.

Koko joukkueen taisteluilme oli tuttuun tapaan kohdillaan. Lempinen löysi onnistujia myös harvemmin otsikoissa esiintyneeltä osastolta:

- Nollapeli lämmittää. Kun pidät nollan, saat aina jotain. Tatun paluu puolustuslinjaan toi varmuutta ja ryhtiä, vaikka hän ei poissaolonsa jälkeen parhaimmillaan ollutkaan. Avauksesta asti peliin päässeen Aaro Forssin esitys miellytti kovasti. Aaro oli todella energinen ja yritteliäs ja olisi paremmalla onnella voinut iskeä maalinkin. Otetaan tästä pisteestä ja nollasta energiat torstain tärkeään kotimatsiin FC Espoota vastaan. Siitä kolme pinnaa, niin juhannuksena meille paistaa joka tapauksessa aurinko!

FC Hämeenlinnan taistelu jatkuu alkavan viikon torstaina Kaurialassa, kun sarjajumbo FC Espoo saapuu nälkäisenä jahtaamaan kauden avausvoittoaan. Valkopaitojen kauden ensimmäinen kotivoitto antaisi mainion varaslähdön keskikesän juhlan viettoon, siispä tervetuloa Kaurialaan kannustamaan torstaina 23.6 kello 18.30 alkaen!

  • Hämeen Mökkimestarit