Ajankohtaista

Ilta Tammelassa palautti uskon

Julkaistu Keskiviikko, 06 elokuuta 2014 23:31

FC Hämeenlinna syntyi uudelleen keskiviikkona Tammelassa. Jyrän alle jäänyt kotijoukkue otti lukua lopulta maalein 1-4 (0-1).

Vierasjoukkue Hämeenlinna sai illan otteluun lentävän lähdön. Heti ottelun alussa TPV:n maalille saatiin aikaiseksi muutama kelpo hässäkkä erikoistilanteista, eikä avausmaaliakaan tarvinnut kauaa odotella. Jere Suomalainen irtosi tamperelaisten linjasta iskemään kauden kymmenennen osumansa 11. minuutilla.

TPV:n avausjakson paras paikka osui Tero Intalalle, joka pääsi läpi vieraiden huolimattoman keskialueen pelaamisen seurauksena. Todella lupauksia antavasti debyytissään esiintynyt Sergei Lepmets kuitenkin vesitti Intalan aikeet vaivattoman näköisesti. Mikko Kalervolla oli paikkansa lisätä kaulaa 20. minuutilla, mutta TPV:n puolustus blokkasi kulmaksi. Avausjaksolla ei enää herkuteltu paikoilla, vaikkakin Hämeenlinnan ajoittain huolimaton keskialueen pelaaminen avasikin isännille puolittaisia mahdollisuuksia.

FC ratkaisi alussa

Ottelun ratkaisu nähtiin heti toisen puoliajan alussa. Pirteää ja aktiivista Omid Musawia rikottiin 16 rajalla. Huippupaikasta pääsi yrittämään vieraiden taistelun ilmentymä Aleksi Latvanen, joka kiskaisikin nahkaompeleen Mikko Kruutin maalin takakulmaan. Toinen puolisko oli vanhentunut tässä vaiheessa vajaat pari minuuttia.

Seuraavaa osumaa odoteltiin ainoastaan kahdeksan minuuttia edellisestä. Kalervon rajaheitto tavoitti Latvasen, joka käänsi vasurillaan mainion keskityksen kuuteen metriin Xhevdet Zeqirin päähän. Sepen kauden kuudes osuma siivitti vieraat turvallisen tuntuiselle johtomatkalle. Palloveikot olivat lähellä kavennusta 62. minuutilla Juho Saarisen huolimattoman pelaamisen jälkeen, mutta Lepmets ennätti jälleen hätiin.

Seuraavasta hyökkäyksestä syntyikin sitten jo vieraiden neljäs osuma. Mika Lindroos ja Kruuti sekoilivat maalinsa suulla oikein urakalla ja Musawi kävi tuikkaamassa Lindroosin pompotteleman pallon tyhjään rysään. Musawin veijarimaiset tuuletukset olivat viimeinen sinetti sille, että kotijoukkue oli lyöty. Nollille ei TPV kuitenkaan jäänyt. Mohamed Koroma pääsi väliin Miro Puroston Lepmetsille tarkoitettuun tiputukseen ja kiersi helppoon kavennukseen.

Viimeinen mainitsemisen arvoinen suoritus nähtiin kellon käydessä jo lisäaikaa. Sergei Korsunov tarjoili päätyrajalta leivoksen Rudi Dieterille pilkun kohdalle, mutta  Lepmetsin täysin käsittämätön reaktiotorjunta piti numerot muuttumattomina.

Paluumatkalla bussissa oli luonnollisesti iloisia ilmeitä. Tammela ei tunnetusti kuulu niihin helpoimpiin vierailukohteisiin.

- Kahdeksan kautta olen pyörinyt mukana, enkä koskaan ennen muista Tammelassa voittaneeni. Aina on tullut tukkaan suhteellisen selvästi. Viime kaudella sieltä tuli tasuri, mutta silloinkin olin häämatkalla, veisteli Harri Suhonen.

Tammelan illassa nähtiin pitkästä aikaa joukkue, joka pelasi lähellä potentiaalinsa rajoja. Tuollainen joukkio on nähty viimeksi kevään Cupin otteluissa. Voitto Tampereelta tarvitsee edelleen seurakseen koko joukon lisäpisteitä, mutta tällä tavalla esiintyen niitä kertyy varmasti. Seuraavan kerran pinnoja on jaossa sunnuntaina Kaurialassa, kun piristymisen merkkejä osoittava Pallo-Iirot saapuu vierailulle.

  • Hämeen Mökkimestarit