Ajankohtaista

Valkoiset kompuroivat kuilun partaalla

Julkaistu Sunnuntai, 24 elokuuta 2014 08:06

FC Hämeenlinnan voittamaan rakennettu laiva purjehtii vääjäämättömästi kohti jäävuorta.

Viime viikonlopun heikolla esityksellä koettu kotitappio ÅIFK:ta vastaan sai eilen Seinäjoella seurakseen jälleen tappion. Kerho 07 katkaisi heikon putkensa FC Hämeenlinnan kustannuksella maalein 2-0 (1-0). Vaikka peliesityksessä ei tälläkään kertaa ollut hurraamista, mahdollisuus pistepottiin oli kuitenkin olemassa. Heikko viimeistely ja kotijoukkueen mainio maalivahti Luis Fernando kuitenkin jätti vieraat nuolemaan näppejään.

Ottelun alku oli synkkä. Pelikellossa oli vain 7. minuuttia, kun Miro Purosto ohjasi seinäjokisten kulmapotkun omaan verkkoon. Avausjaksoa jatkettiin hienokseltaan kotijoukkueen komennossa, mutta erityisen vaarallisia tilanteita ei Sergei Lepmetsin maalin suulla kuitenkaan nähty. Valkoisten paikat avautuivat erikoistilanteista, mutta sihti ei ollut kohdillaan. Herkullisin paikka avautui jakson lopussa Xhevdet Zeqirille, joka pääsi yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä. Seinäjoen alakerta siivosi pallon kuitenkin maaliviivalta.

Toinenkaan jakso ei ehtinyt vanheta kymmentä minuuttia, kun verkko heilui jälleen omassa päässä. Kokeneen Matti Lähitien vapari muutti suuntaa muurista ja painui vastustamattomasti ohi Lepmetsin. Kahden maalin johdossa Kerho päästi jalkaa kaasulta ja ote alkoi siirtyä yhä vahvemmin vierasjoukkueen haltuun. Viimeisellä parilla kymmenellä minuutilla maali roikkui ilmassa, mutta jäi kuitenkin tulematta. Zeqirillä oli vielä tilaisuutensa ja pirteästi vaihdosta tullut Joona Nieminen pelotteli Luis Fernandoa painavilla kaukolaukauksillaan. Rimaa lähemmäs ei Nieminenkään kuitenkaan osunut.

Toinen peräkkäinen tappio työnsi FC Hämeenlinnan armotta kuilun partaalle. Parhaimmillaan kiistattomasti kärkikahinoihin oikeuttavalla pelaajamateriaalilla varustettu joukkue on esiintynyt syystä tai toisesta potentiaalinsa edellyttämällä tasolla vain väläyksittäin. Tämä on johtanut siihen, että säilyminen on karannut jo seitsemän pisteen päähän. Otteluita on pelaamatta kuusi, joten pisteitä on jaossa 18. Pisimmillään kahden ottelun voittoputkessa purjehtineen joukkueen pitää siis tehdä totaalinen suunnanmuutos ja heittäytyä kunnon voittoputkeen, mikäli kuiville pääsemisestä voidaan edes haaveilla. Lisäksi vaaditaan toki jo muidenkin kompurointia.

Ensimmäinen mahdollisuus kaikkien aikojen loppukirille on ensi viikon sunnuntaina, kun nousukarsintoihin hamuava Närpes Kraft saapuu Kaurialaan. Kyseessä on samalla perinteinen Plussa-ottelu. Lippuja kyseiseen kamppailuun jakavat alla mainitut K-kaupat.

K-Citymarket Tiiriö ja Hämeensaari

K-Supermarket Hattula, Turenki ja Hätilä

K-Market Linnatuuli, Käikälä ja Manu

Rautia K-Maatalous Korpisaari

Sotka Hämeenlinna

  • Hämeen Mökkimestarit