Ajankohtaista

Syyskierros voitokkaasti käyntiin

Julkaistu Perjantai, 29 heinäkuuta 2016 09:00

FC Hämeenlinna matkusti tiistaina kaupungin laitamille Lammin Turvan kentälle. Helteisessä säässä pelatussa ottelussa FC:tä vastaan asteli LaVe KPR.

 

Kevätkierroksella joukkueiden kohtaamisessa pisteet jaettiin lukemin 2-2. Tälläkin kertaa joukkueiden välillä nähtiin tasainen vääntö, mutta lopulta pisteet matkasivat ansaitusti kantakaupunkilaisille 1-3 tuloksen myötä.

Ottelun avausmaali nähtiin reilun kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen. Ibrahim Mohammed antoi laidalta hyvän keskityspallon takatolpalle, josta Kelson Silva pääsi iskemään sen taidokkaasti verkkoon. Maali toi selvästi lisää virtaa poikkeuksellisesti sinisissä paidoissa pelanneelle vierasjoukkueelle, eikä seuraavaa osumaa tarvinnut odottaa kymmentäkään minuuttia. Pallo saatiin pelattua LaVe:n maalin edustalle, jossa puolustus ja maalivahti töpeksivät sen Matti Mäkyselle, joka kiitti ja laittoi sen ilmaiseksi tyhjään rysään.

LaVe ei kuitenkaan takaiskusta lannistunut, vaan se sai avausjakson lopulla luotua useita vaarallisia tilanteita. Ensin LaVe-hyökkääjä pääsi ampumaan boksin rajalta pallon tolppaan. LaVe pääsi myös ensimmäisenä jatkopalloon, mutta laukaus meni suoraan kohti FC-vahti Antti Viimania, jolla oli helppo työ kopata pallo. Hetkeä myöhemmin LaVe:n hyökkääjä karkasi puolittaiseen läpiajoon. FC:n puolustajat pääsivät iskemään pieneltä takamatkalta palloon kiinni, mutta se kimposi suoraan kohti omaa maalia. Viiman oli kuitenkin maalillaan hereillä ja onnistui venymään hyvään jalkatorjuntaan. Jakson loppuun LaVe sai vielä kolmannenkin huippuvaarallisen tilanteen kulmapotkusta. Pallo lennätettiin hieman vitosen boksin ulkopuolelle, josta lammilaiset pääsivät puskemaan sen kohti maalia. Viiman onnistui kuitenkin syöksymään käsineen väliin ja piti näin maalinsa puhtaana avausjakson loppuvihellykseen saakka.

Toiselle jaksolle lähdettiin FC:n komennossa. 3-0 osumaa saatiin odotella vain noin kymmenen minuutin verran. FC pelasi puolenkentän vaparin jälkeen upean tikitaka-kuvion, ja lopulta Peshawa Mirseyedi pääsi iskemään pallon hyvästä paikkaa sisään. FC jatkoi ilman sen suurempaa hätää turvallisessa johdossaan, kunnes LaVe sai vaparin aivan 16-alueen viivalta. Ilmari Lehtinen ampui pallon taidokkaasti muurin yli etunurkkaan ja kavensi tilanteeksi 1-3. Kavennuksesta FC hieman lamaantui ja vain hetkeä myöhemmin Lehtinen pääsi kokeilemaan uudelleen vaparia lähes identtisestä paikkaa. Tällä kertaa maalivahti Viiman kuitenkin tunsi Lehtisen metkut ja torjui jälleen muurin yli kohti etunurkkaa leijailleen laukauksen.

LaVe jatkoi rynnistystään, mutta FC:n puolustus onnistui hyvin estämään vastustajan pääsyn vaarallisille paikoille. Kaukolaukaukset puolestaan viuhuivat järjestään yli ja ohi maalin. Helteen takia pidetyn ylimääräisen juomatauon jälkeen FC onnistui hieman rauhoittamaan peliä ja varmisti näin arvokkaat pisteet 1-3 tuloksen turvin.

FC Hämeenlinna on nyt pelannut jo kymmenen peliä ilman tappiota. Tästä huolimatta joukkue on piirin sarjauudistuksesta johtuen putoajan paikalla. Vain lohkon kaksi parasta joukkuetta saa varmuudella paikan Vitosesta/Kutosesta ja FC on tällä hetkellä sarjassa kolmantena. Yläpuolella oleviin joukkueisiin on kuitenkin matkaa vain 3-5 pistettä, joten FC:llä on vielä hyvä mahdollisuus nousta syyskierroksella kärkisijoille.

Pistejahti jatkuu seuraavan kerran ensi tiistaina 2.8. Pullerin ottelukentällä, kun vastaan asettuu kello 19:30 alkavassa ottelussa Parolan Visa.

  • Hämeen Mökkimestarit