1991-2011

Valkoiset 20 vuotta

FC Hämeenlinna perustettiin lokakuussa 1991 Hämeenlinnan Pallokerhon ja Pallo-Kärppien fuusion myötä. Viiden ensimmäisen toimintakautensa ajan FC Hämeenlinnan nimenä käytettiin lyhennystä K-Team yhteistyökumppani Keskon kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Seuran edustusjoukkue aloitti taipaleensa III divisioonasta  tavoitteenaan mahdollisimman pikainen kipuaminen sarjaportaikkoa  ylöspäin. FC Hämeenlinnan ensimmäinen sarjanousu toteutui kauden 1993  päätteeksi ja nousukiito jatkui kaudella 1994, kun edustusjoukkue voitti  II divisioonan lohkonsa nousten Ykköseen.

FC Hämeenlinna viihtyi Ykkösessä neljä vuotta, kunnes kaudella 1998  koettiin kirpaiseva putoaminen sarjaporrasta alemmas. Tästä takaiskusta huolimatta seuran tavoitteet asetettiin entistä korkeammalle: liigaan vuoteen 2002 mennessä!

Visiitti kakkosdivariin jäi lyhyeksi, kun edustusjoukkue nousi  tappiottomalla sarakkeella takaisin Ykköseen kauden 1999 päätteeksi. Seuraavana vuonna FC Hämeenlinna sijoittui sarjan keskikastiin ja  kaudella 2001 liigapaikkaa lähdettiin havittelemaan tosimielellä  päävalmentaja Hannu Tourun johdolla. Sarjavoiton ja Pietarsaaressa 3.11.2001 huipentuneiden liigakarsintojen myötä FC Hämeenlinna pääsikin  juhlimaan himoittua nousua.

Liigafutista nähtiin Kaurialassa vuodet 2002–2004. Ensimmäisenä liigakautenaan FC Hämeenlinna sijoittui 12 joukkueen sarjassa kymmenenneksi säilyttäen sarjatasonsa karsintojen kautta. Kaudella 2003  sijoitus oli pykälää heikompi, mutta 14 joukkueen laajennetussa liigassa  tämä riitti sarjapaikan uusimiseen. FC Hämeenlinnan kolmas pääsarjakausi vuonna 2004 päättyi viimeiseen sijaan ja putoamiseen, mutta jonkinlaista lohtua toi menestys Suomen Cupissa: joukkue raivasi tiensä cupin loppuotteluun, jossa Myllykosken Pallo kuitenkin vei pokaalin maalein  2-1.

Kaudesta 2005 tähän päivään FC Hämeenlinna on pelannut Ykkösessä, joka valtakunnallisena sarjana on tarjonnut varsin sopivan haasteen sekä urheilullisessa että taloudellisessa mielessä.

Vuonna 2010 FC Hämeenlinna aloitti entistä määrätietoisemman työn  organisaationsa ja taustojensa kehittämiseksi, mikä antoi pontta myös  uuteen tavoitteenasetteluun: seuran urheilullinen päätavoite on pelata  jalkapalloliigassa viimeistään kaudella 2015. Tämä kunnianhimoinen  päämäärä tukee parhaalla mahdollisella tavalla seuran keskeistä
toiminta-ajatusta: kansallisen huipputason urheilullisten esikuvien tuomista Hämeenlinnan yli tuhannen jalkapallojuniorin ulottuville. Tavoitteen taustalla vaikuttaa samalla näkemys siitä, että Hämeenlinnan seutu on kaikilta osin tarpeeksi vahva ansaitakseen jalkapallon pääsarjajoukkueen.

FC Hämeenlinnan seurahistoriikki "Tienraivaaja", kirjoittajinaan Teuvo Palkki ja Erkki Virtanen, julkaistiin 15.10.2011 seuran juhlistaessa 20-vuotista taivaltaan.

 

 

 

 

Voit kuunnella tästä FC Hämeenlinnan seuralaulun "Linna, linna, linna".

Vuonna 2010 julkaistun tunteikkaan kappaleen esittää Erkki Liikanen & Pallopojat. Kappaleen on säveltänyt Erkki Liikanen, sanoittanut Antti  Mikkola ja sovittanut Veli-Matti Alarto.

Tilastoja

FC Hämeenlinnan pelaajat ja valmentajat 1992-2011

Sarjataulukot 1992-2011

FC Hämeenlinnan yleisökeskiarvot 1994-2011

FC Hämeenlinnan muistomitaleilla palkitut 1992-2011

Helsingin Energia Firmafutis
Veikkauspörssi Hämeen Yrittäjät