FC Hämeenlinna suosittelee:
AinaKanta-Hämeen AluetaksiTop Sport pekolan_liikenne Riscar Offset Kolmio
07.09.2010
31.1.10 SoVo kaatoi väsyneen Hämeenlinnan PDF Tulosta Sähköposti
FC Hämeenlinna taipui Someron Voimalle sunnuntaina palloiluhallissa käydyssä harjoitusottelussa maalein 0-1 (0-1). FC:n peli oli kahteen edelliseen otteluun nähden varsin saamatonta ja väsy painoi usean miehen jaloissa.

Miesten kakkosdivisioonaan valmistautuva SoVo aloitti ottelun huomattavasti kotijoukkuetta pirteämmin. Isännät olivat etenkin kaksinkamppailuissa somerolaisia jäljessä eikä hyökkäyspään pelinrakentelu kulkenut. Ottelun ainoa maali syntyi avausjaksolla rangaistuslaukauksesta. Vieraiden Aleksi Latvanen kalasti joukkueelleen pilkun, jonka Jan Lomski ampui varmasti sisään.

Toisella jaksolla Hämeenlinnan vaisu hyökkäyspelaaminen jatkui. Omalla alueella pallo liikkui nätisti, mutta hyökkäysalueella tuli somerolaisten seinä vastaan. Kertaalleen Hämeenlinna sai pallon toimitettua maaliin, mutta lippu oli sitä ennen kerennyt nousta paitsion merkiksi. Myös SoVolla oli toisella jaksolla omat paikkansa, mutta tolppaa lähemmäksi ei palloa saatu.

Hämeenlinnalle harjoitusottelu oli viikon sisään jo kolmas. Viikko sitten sunnuntaina valkopaidat kaatoivat TPV:n ja keskiviikkona MyPa kävi hakemassa hämeenlinnalaisista 0-2 voiton. Kova ottelutahti vähäisellä harjoittelulla näkyi pelaajissa. Syöttötyöskentelyssä oli toivomisen varaa ja pieni huolimattomuus vaivasi.

Kova ottelutahti tuli joukkueelle kuitenkin varmasti tarpeeseen, sillä uusiutunutta ryhmää päästiin ajamaan hyvin sisään kuluneen viikon aikana. Ensi viikolla joukkue harjoittelee normaalisti ja sunnuntaina on jälleen harjoitusottelun vuoro. Silloin palloiluhalliin saapuu FC Viikingit.

FUTIS ON PARASTA PAIKAN PÄÄLLÄ!
 
 
< Edellinen   Seuraava >
Seuraava tapahtuma
FC Viikingit – FC Hämeenlinna
12.9.2010 klo 18:30


ykkonen



nuoliSarjataulukko

nuoliMaalintekijät

nuoliVeikkauspörssi

< Syyskuu 2010 >
M T K T P L S
30 31 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 1 2 3
Yhteistyössä:
AdvertisementAdvertisementAdvertisementAdvertisementAdvertisementAdvertisement