FC Hämeenlinna suosittelee:
AinaKanta-Hämeen AluetaksiTop Sport pekolan_liikenne Riscar Offset Kolmio
09.09.2010
10.3.10 Farmi FC Lahden kanssa jatkuu PDF Tulosta Sähköposti

FC Hämeenlinnan ja Veikkausliigaseura FC Lahden välinen farmisopimus jatkuu tutulla tavalla myös kaudella 2010. Molemmat seurat olivat viime kauteen tyytyväisiä, joten jatkopäätös oli helppo tehdä.

Hämeenlinnan valmennusjohto oli ratkaisusta erityisen mielissään. - Viime kaudella kuvio toimi hyvin. Jokainen pelaaja tuli tänne motivoituneena ja saimme heistä paljon apuja, kommentoi valmentaja Teuvo Palkki.

FC Hämeenlinnan puheenjohtaja Jukka Nirkko kertoo, että halukkuutta yhteistoimintaan oli muualtakin, mutta loppujen lopuksi valinta oli selkeä. - Seuramme toimintapolitiikka on se, että kaikkia kuunnellaan ja myös valmennuksen viesti oli asiassa selkeä. Toki molemmilla seuroilla on tällä hetkellä omat haasteensa, eritoten pelaajarinkien koko askarruttaa. Tavoite on kuitenkin kehittää pelaajia ja se onnistuu tällä järjestelyllä erinomaisesti. Ja onhan tässä muistettava sekin, että Lahden kärjessä painaa ensi kaudella meillekin tuttu mies, kertoo Nirkko viitaten valkoisten edellisvuosien maalipyssyyn Pekka Sihvolaan.

FC Hämeenlinnan vahvuus on tällä hetkellä 3 + 17 miestä. Uusin sopimuspelaaja on A-juniori-ikäinen Aleksi Topinoja, jonka hyvät otteet Akatemiassa vakuuttivat valmennusjohdon ottamaan miehen mukaan pelaajarinkiin. Muutaman päivän sisällä ratkeaa myös Olli Lehtimäen ja Jani Sipilän jatko. Muita pelaajaneuvotteluja ei ole tällä hetkellä käynnissä, vaan tilannetta seurataan nyt kaikessa rauhassa.

FUTIS ON PARASTA PAIKAN PÄÄLLÄ!
 
 
< Edellinen   Seuraava >
Seuraava tapahtuma
FC Viikingit – FC Hämeenlinna
12.9.2010 klo 18:30


ykkonen



nuoliSarjataulukko

nuoliMaalintekijät

nuoliVeikkauspörssi

< Syyskuu 2010 >
M T K T P L S
30 31 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 1 2 3
Yhteistyössä:
AdvertisementAdvertisementAdvertisementAdvertisementAdvertisementAdvertisement