FC Hämeenlinna suosittelee:
AinaKanta-Hämeen AluetaksiTop Sport pekolan_liikenne Riscar Offset Kolmio
07.09.2010
Etusivu / Uutiset
13.8.10 Jälleen edessä kauden tärkein ottelu PDF Tulosta Sähköposti

FC Hämeenlinna ja Klubi-04 kohtaavat sunnuntaina Kaurialassa. Ottelu on molemmille joukkueille elintärkeä, sillä kummatkin majailevat sarjataulukossa putoamisviivan väärällä puolella.

Hämeenlinna kärsi maanantaina kitkerän tappion TPV:lle ja tippui sarjataulukossa sijalle 12. TPV ampaisi Hämeenlinnaa pisteen edelle ja on viivan paremmalla puolella. Valkopaitojen sunnuntainen vastus Klubi-04 on Hämeenlinnaa pisteen perässä ja sijoitus taulukossa toiseksi viimeinen. Hämeenlinnalla pinnoja on 16 ja Klubilla 15. Perää pitää MP kymmenellä pisteellään.

Hämeenlinna esittelee sunnuntain ottelussa kotiyleisölleen kaksi tuoreinta vahvistustaan. Eetu Sassila liittyi joukkueeseen Lahden City Starsista ja Pablo Gomez Turun Interistä. Molemmilla pelureilla on vahva tausta miesten Ykkösestä, sillä miehet ovat edustaneet aikanaan hyvällä menestyksellä PK-35:ttä.

Gomezin peliaika oli Interissä kortilla ja turkulaisten päävalmentaja Job Dragtsma näki Gomezin siirron loppukaudeksi Hämeenlinnaan hyvänä asiana miehelle itselleen. 21 -vuotias keskikenttämies on Sassilan tavoin monikäyttöinen pelaaja. TPV:tä vastaan 187 –senttinen ”Pabi” istutettiin hyökkäyksen alapuolelle.

Hämeenlinna lähtee sunnuntaiseen otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä joukkue on pitkäaikaispoissaolijoita lukuun ottamatta terve. Matias Heinosta ei kokoonpanossa nähdä, sillä mies on siirtynyt loppukaudeksi hakemaan pelituntumaa Tervakosken Padosta. 

FC Hämeenlinna ja Klubi-04 sunnuntaina Kaurialassa kello 18.30 alkaen. Otteluisäntänä toimii Prisma, joka jakaa otteluun myös vapaalippuja. Prismassa kannattaa lauantaina piipahtaa myös ilmaisella grillimakkaralla. Makkaramestareina toimivat kello 11 – 13 välisenä aikana FC Hämeenlinnan pelaajia.

FUTIS ON PARASTA PAIKAN PÄÄLLÄ!

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 12 - 22 / 138
Seuraava tapahtuma
FC Viikingit – FC Hämeenlinna
12.9.2010 klo 18:30


ykkonen



nuoliSarjataulukko

nuoliMaalintekijät

nuoliVeikkauspörssi

< Syyskuu 2010 >
M T K T P L S
30 31 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 1 2 3
Yhteistyössä:
AdvertisementAdvertisementAdvertisementAdvertisementAdvertisementAdvertisement