Juniorit

Vuonna 1999 perustetun Hämeenlinnan Jalkapalloseuran sinivalkoisissa väreissä pelaa yli tuhat poika- ja tyttöjunioria. HJS:n keskeinen toiminta-ajatus on lasten ja nuorten monipuolisen jalkapalloharrastuksen tukeminen erilaiset harrastusmotiivit ja -tarpeet huomioiden. Seuran toiminta onkin ollut ilmeisen menestyksekästä, sillä vuonna 2011 HJS sai huomattavan kansainvälisen tunnustuspalkinnon Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n valitessa sen vuoden parhaaksi grassroots-seuraksi Euroopassa.

HJS ja FC Hämeenlinna ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo yli vuosikymmenen ajan. Kaudella 2013 FC Hämeenlinnan riveissä pelaa monta HJS:n kasvattia. Tulevaisuus näyttää tässä suhteessa valoisalta, sillä HJS:n eri ikäluokissa kehittyy jatkuvasti lisää lupaavia pelureita, joista monet ennen pitkää tullaan näkemään myös FC Hämeenlinnan paidassa. FC Hämeenlinnalla onkin selkeä rooli hämeenlinnalaisseurojen välillä sovitun pelaajakeskeisen kehityssuunnitelman – Pelaajan tien – paikallisena huipentumana ja se on sitoutunut HJS:n pelaajakoulutuksen pitkäjänteiseen tukemiseen.

HJS:n päätoimisena ammattivalmentajana sekä seuratoiminnan kehittäjänä on syksystä 2011 lähtien toiminut Teuvo Palkki, joka tunnetaan näyttävästä urastaan FC Hämeenlinnan pelaajana (1992-2003) ja päävalmentajana (2007-2010). FC Hämeenlinnan kausien 2011-2012 päävalmentaja Jussi Lempinen puolestaan toimii HJS Akatemian valmentajana.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry:n kotisivut: www.hjs.fi