Pukukoppiuutisia vko 7
Nyt kun helmikuu on saatu kunnolla käyntiin, ensimmäinen voitto saavutettu ja takana astetta raikkaampi harjoitusviikko on pakko todeta, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Harjoituksissa ja pukukopissa vallitsee tuttuun tapaan hyvä meininki, mutta vuoden ensimmäinen voitto nosti tunnelman vielä astetta korkeammalle, ja nyt on hyvä jatkaa voittojen tiellä.
Itselleni kausi on ensimmäinen FC Hämeenlinnassa, nimittäin näin talvella. Ja hyvä niin, sillä viime kesänä pääsin jo harjoittelemaan pukukoppikäyttäytymistä, ja uusien sakkosääntöjen opettelua. Nyt kun katselee uusien miesten toimintaa kopissa, on ilo todeta, että sakkoja on ropissut kassaan tasaiseen tahtiin, ja hyvä niin. Esimerkkinä pakko käyttää hyvää ystävääni, Johannes ”josa” Monosta, joka menetti viikolla kuukauden päivärahat.
Suhosen Harrin mainitsema, ja hieman kritisoima koppi-cd:n anti on mielestäni kyllä erittäin onnistunut, ja olen jopa hieman tuohtunut Harrin jyrkästä kritiikistä. Mitä nyt J-P koitti hieman heittää kapuloita rattaisiin omalla musiikki valinnallaan. J-P:n valinnan voi jokainen käydä kuuntelemassa Kalervon pukukoppiuutisia kirjoituksesta. Itse toivon, että vielä kesäksi saadaan tehtyä uusi levy, josta karsitaan pois kaikki turhuudet.
Kahdessa aikaisemmassa pukukoppiuutisketjussa ollaan nostettu huolto isoin otsikoin esille, joten lienee myös minun tehtäväni ottaa moitteettomasti toimiva huoltoryhmä esille. Niin kuin monelle on varmasti käynyt selväksi, on FC:n huoltoryhmä heittämällä sarjan paras. Huolto toimii, kuin rasvattu, eikä ongelmia sen suhteen ole ollut vielä yhtenäkään päivänä. Ja mikä parasta, viime kesän kokemusten jälkeen luulin, ettei huollon osalta enää mikään voi parantua, mutta mitä vielä. Kun koppiin ensimmäisen kerran saavuin tällä kaudella, huomasin että uudelle hyllylle oli hankittu myös upouusi hedelmäkulho. Nyt ei tarvitse enää viimekaudella selkävaivoista kärsineiden Tatu Mäkelän ja Mikko Kalervon kyykkiä hakemaan hedelmiä lattialla olevasta laatikosta, vaan miehet saavat hedelmänsä näppärästi hyllyllä olevasta kulhosta, ja selkävaivat ovat historiaa. Huollolle siis iso kiitos loistavasta toiminnasta, ja hyvästä jokapäiväisestä suorittamisesta. Vielä kun jokainen äijä muistaa merkata kunnolla ne varusteet, ettei sitten mene sekaisin kun pestään.
Lopuksi haluaisin vielä toivottaa kaikki tervetulleiksi Kaurialaan seuraamaan FC:n otteita tulevana kesänä. Ja muistakaahan vielä, että futis on parasta paikan päällä!!
Terveisin,
Aapo











