Puukoppiuutisia vko 17

Terve!

Ja kopista kuuluu taas! Vietimme muutama viikko takaperin aivan mahtavan Unkarin leirin, mikä selvästikkin hitsasi joukkuetta yhteen, vaikka se ei viimeaikaisissa tuloksissa ole näkynyt!  Jopa meidät lahtelaiset hyväksyttiin lopulta joukkueen täysivaltaisiksi jäseniksi, tosin Aapo on jostakin vieläkin katkera koko Lahden kaupungin ihmisille. Tähän haluaisin kyllä vielä muistuttaa, ettei meidän maalivahti ystävämme Joonas Meronen ole aito lahtelainen, vaan Orimattilan lahja maailmalle, mutta hyvin olemme silti samaan autoon mahtunut.

Kauden alkuun on siis enää muutamia päiviä. Kaikilla tuntuu olevan pieni jännitys päällä paitsi Jiipeellä, joka osaa ottaa asiat löysin rantein. Itse odotan innolla tulevia pelejä kun pääsee taas tekemään sitä minkä takia tässä ollaan koko talvi harjoiteltu, eli pelaamaan ja nauttimaan jalkapallosta. Meidän joukkueessa on paljon potentiaalia ja se pitää pystyä näyttämään sarjan aikana. Erityisen paljon odotan meidän joukkueen näyttävimmän kikkapussin omaavalta, "haisuli" Koromalta, joka saattaa tehdä maalin jos toisenkin. Toinen aina erittäin mielenkiintoinen pelaaja, joka valitettavasti istuu kopissa vieressäni, on ikuinen hämmentäjä Tatu Mäkelä joka varmasti dominoi kenttiä kaikilla osa-alueilla. Olen hänen vieressään istuessani huomannut, että hän ei myöskään säästele sanaista arkkuaan kopissa, vaan kuittia tulee erittäin nopeasti takaisin, jos jotain hänelle erehtyy sanomaan;)

Pk-35 ei ole helppo vastus ja kenraaliharjoitus oli huono, mutta eikös se yleensä lupaile hyvää ensi-iltaa? Tulosveikkauksena arvaisin niukan 1-2 voiton ja hyvän startin kauden alkuun. Toivottavasti pääsen itse sarja-avaukseen mukaan täydessä tikissä, vaikka tällä hetkellä kuumeessa olenkin. Ja toivotaan myös, että Jere ja Harri kuntoutuvat mahdollisimman nopeasti pelikuntoon. Pitkä kausi edessä, paljon kysymysmerkkejä ilmassa, mutta kaikki selviää aikanaan ja parhaamme tehdään voittaaksemme jokaisen ottelun.

Perinteinen koppiceedee on jäänyt aivan tyystin väliin itseltäni joten en siihen kommentoi sen enempään ja huollolle suuri kiitos hommat toimii ja Fc Hämeenlinna on valmis kauteen. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää kesällä Kaurialaan katsomaan matseja ja kannustamaan meitä voittoon!

Futisterveisin Loorents Hertsi

Kommentoi

  • Arto Viljanen
  • Hämeen Mökkimestarit
  • Kellariravintola Hällä