Otteluraportti
FC Hämeenlinna 0 : 1 FC Haka
Perjantai 20.01. klo 17:00FC Hämeenlinnan kauden toinen harjoitusottelu tahkottiin perjantaina illansuussa Pullerin täpötäydellä Säästöpankki Areenalla. Vieraana ollut FC Haka onnistui maalinteossa kerran, isänniltä ei osumia nähty. Näin lopputulokseksi 1-0 koskilaisille.
Hämeenlinna pääsi lähtemään otteluun jo lähes parhaalla miehistöllään. Sunnuntaina Atlantista vastaan oltiin vielä liikkeellä pitkälti testimiehin, mutta nyt kentällä kirmasivat uusimpien sopimuspelaajien Mohamed Koroman ja Lauri Hakasen lisäksi mm. Brasilian lämmöstä Suomeen saapunut Ozi Graciano.
Pelaamattomuus ja yhteisten harjoitusten vähäisyys näkyi vielä selkeästi hämeenlinnalaisten otteissa. Tavoitteena oli ajaa omaa pelitapaa sisään ja muutamia välähdyksiä nähtiinkin. Ensimmäiset puoli tuntia isännät jopa hallitsivat ottelua, mutta sen jälkeen alkoi väsy iskeä ja jakson loppu kuin myös toinen jakso mentiin Hakan komennossa. Ottelun ainoan maalin iski ensimmäisellä puoliajalla Albert Kuqi Hämeenlinnan maaliin pikahälytyksellä joutuneen, HJS:n 95 -ikäluokkaa edustavan Tommi Vainion pienoisesta kömmähdyksestä.
Hämeenlinnan piiskuri Jussi Lempinen löysi omiensa otteista sekä hyvää, että huonoa.
- Niin kauan kun pojat tajuaa, että pitää pelata nöyrästi ja yksinkertaisesti homma toimii hyvin. Sitten kun tämä asia unohtuu ei homma enää toimikaan. Toinen harjoitusottelu ja virheitä tietysti tulee vielä aika paljon. Puolustamisemme oli ihan ok, vaikka siihen ei vielä kauheasti ole keskitytty. Onnistujiksi voi laskea Suomalaisen Jerryn, joka on jälleen astetta parempi kuin viime vuonna. Johannes Mononen tuo tahtoa ja peräänantamattomuutta, jota ryhmämme ehdottomasti tarvitsee, tuumaili Lempinen.

Miklua naurattaa muurissa

HJS:n Tommi Vainio vartioi Hämeenlinnan maalia

Tonto Ollikainen muisti Tatua lapulla











